Suomen Ekonomit

Suomen Ekonomit on yli 50 000 vaikuttajan yhteisö, johon kuuluvat jo valmistuneet ekonomit sekä me kylterit. Olemme palvelu- ja etujärjestö, joka auttaa jäseniään työelämän käänteissä, merkityksellisen elämän luomisessa sekä unelmien tavoittelemisessa – eli vapauttamaan todellisen potentiaalinsa. Ekonomit on Akavan neljänneksi suurin järjestö, johon  kuuluu 25 Ekonomiyhdistystä (katso: Pohjois-Karjalan Ekonomit) sekä 13 opiskelijayhteisöä, joista yksi on meidän oma Optimi ry.

Teemme Ekonomeissa vaikuttamistyötä hyvän työelämän ja kestävän yhteiskunnan puolesta. Vaikka työelämä saattaakin vielä tuntua kaukaiselta, kohtaat jo opiskeluaikanasi siihen liittyviä seikkailuja. Osa-aika- ja kesätyöt ovat osa jokaisen kylterin elämää ja Suomen Ekonomit on tukena alkavalla työurallasi. Me autamme työhakemuksen laatimisessa, haastatteluun valmistautumisessa ja saat apua palkkatoiveen määrittämisessä. Lisäksi työsuhdejuristimme varmistavat työsopimuksesi sisällön laillisuuden.

Lisäksi sekä kylterit että ekonomit järjestävät erittäin aktiivisesti paikallisia tapahtumia. Suomen Ekonomit järjestää vuosittain Kylteripäivät, joihin osallistuu noin 500 kylteriä. Ota osaa oman yliopistosi monipuolisiin tapahtumiin ja koulutuksiin, joita Suomen Ekonomit järjestää.

Liittymällä Optimin jäseneksi saat samalla itsellesi myös Suomen Ekonomien ilmaisen opiskelijajäsenyyden!

Suomen Ekonomien sivuille pääset tutustumaan tästä!

Kylli

Claudia Kärnä
Kylteriyhdyshenkilö
Itä-Suomen yliopisto
Suomen Ekonomit ry
0505506526
claudia.karna@ekonomit.fi
Ig: @joensuunkylli
Fb: Kylteriyhdyshenkilö Optimi

Jokaisella kauppatieteitä harjoittavalla yliopistolla on oma kylteriyhdyshenkilönsä eli tuttavallisemmin “kylli”, joka toimii linkkinäsi Suomen Ekonomeihin. Joensuun kylli olen minä, Claudia Kärnä. Tiedotan sinua Suomen Ekonomien asioista, vastaan kysymyksiisi Suomen Ekonomeihin liittyen ja olen tavoitettavissasi, kun tarvitset apua.

Mikäli sinua mietityttää mikä vaan asia Suomen Ekonomeihin liittyen, älä epäröi ottaa minuun yhteyttä! Minut voi bongata koulun käytäviltä ja Optimin tapahtumista, mutta helpoiten tavoitat minut sähköpostitse osoitteesta claudia.karna@ekonomit.fi tai puhelimitse numerosta 050 5506526.

Tiedotan Suomen Ekonomeihin liittyvistä ajankohtaisista asioista ja tapahtumista montaa eri kautta. Kun seuraat Optimilaiset – ja Kylteriyhdyshenkilö Joensuu FB-sivuja pysyt varmasti ajantasalla Suomen Ekonomien tarjoamista palveluista ja tapahtumista. Muista myös lukea Osavuosikatsauksen Kyllin hyvää -palstaa, sekä seurata instagramissa käyttäjää: @joensuunkylli!

Tervetuloa ekonomien ja kylterien yhteisöön!

Suomen Ekonomien jäsenyys on osoitus siitä, että arvostat korkeakoulututkintoasi ja ekonomin arvoasi. Suomen Ekonomien ekonomijäsenenä liityt valtakunnalliseen ekonomien ja kylterien yhteisöön ja verkostoon. Voit osallistua koulutustilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin, joita järjestämme ympäri Suomea. Jäsenenä pääset luomaan hyviä kontakteja ja saat ideoita oman urasi luomiseen.

Suomen Ekonomien tärkein tehtävä on kuitenkin huolehtia ekonomi- ja kylterijäsentensä eduista ja oikeuksista. Suomen Ekonomit on ekonomien ja kyltereiden edunvalvoja työelämässä ja yhteiskunnassa. Olemme mukana opiskeluaikanasi ja ekonomiurasi eri käänteissä, kun mietit tulevaisuuttasi, palkkaasi, urasi suuntaa, työpaikan vaihtoa tai vaikka oman yrityksen perustamista.

Vapauta potentiaalisi!

Opiskelijajäsenyys

Jäsenyytesi alkaa, kun liityt omaan opiskelijayhdistykseesi ja Suomen Ekonomeihin. Suomen Ekonomien jäsenyys on ilmainen. Liittyessäsi Suomen Ekonomit veloittaa Optimi ry:n jäsenmaksun ja tilittää sen eteenpäin yhdistyksellesi. Liity tästä.

Suomen Ekonomien opiskelijajäseniksi voivat liittyä ainoastaan suomalaista kauppatieteellistä yliopistotutkintoa suorittavat opiskelijat.

Suomen Ekonomit järjestävät lisäksi opintopisteellisiä kursseja yliopistoilla. Joten, ota osaa esimerkiksi oman yliopistosi Suomen Ekonomien työelämäkurssille ja opi lisää työelämään liittyvistä teemoista!

Optiojäsenyys

Syksyllä 2011 ja sen jälkeen Suomen Ekonomeihin liittyneet opiskelijat ovat automaattisesti optiojäseniä.

Kun liityt optiojäseneksi, jäsenyytesi ei katkea opintojesi päätyttyä ja saat kahdelta ensimmäiseltä ekonomijäsenvuodelta 50 % alennuksen. Optiojäseneksi voit liittyä Suomen Ekonomien nettisivujen kautta päivittämällä omat yhteystietosi jäsenpalveluosiossa. Kirjautumiseen tarvitset jäsennumerosi (löytyy Ekonomi-lehden takasivulta tai kysy kylliltäsi). Salasanasi on sosiaaliturvatunnuksen loppuosa.

Ekonomijäsenyys

Suomen Ekonomien opiskelijajäsenyys katkeaa valmistumishetkellä, ellet ole ilmoittautunut optiojäseneksi opiskeluaikanasi. Vastavalmistuneena sinun tulee liittyä Suomen Ekonomien ekonomijäseneksi. Samalla valitset oman ekonomiyhdistyksesi.

Lue lisää: https://www.ekonomit.fi/jasenyys

Mitä hyödyn jäsenyydestä

Kauppalehti sekä Ekonomi-lehti.

Palkkaneuvonta auttaa oikean palkkatason määrittämisessä töitä hakiessa. Kesätyöpalkka-, gradupalkkio- ja vastavalmistuneen palkkasuositukset löydät Suomen Ekonomien nettisivuilta.

Uraneuvonta ja -valmennus. Saat henkilökohtaista palautetta esimerkiksi cv:stäsi tai työhakemuksestasi, haastattelusparrausta työhaastattelua varten, laadukkaita webinaareja työnhakuun liittyen, sekä voit osallistua mentorointiin.

Lakipalveluissa voit tarkistuttaa työsopimuksesi ennen allekirjoittamista, kysyä apua sopimusneuvotteluun, sekä saat lisätietoa alasi työehtosopimuksista.

KOKO-työttömyysvakuutuskassa: Voit kuulua työttömyyskassaan Suomen Ekonomien kautta jo opiskeluaikanasi. Voit saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa valmistuttuasi, jos et löydäkään heti valmistumisen jälkeen työpaikkaa. Voit kerätä työttömyyspäivärahaan oikeuttavat 26 työssäoloviikkoa kesä- tai osa-aikatöillä. Lisää aiheesta osoitteesta www.kokokassa.fi tai kylliltä.

KylteriPlus -lisäpalvelupaketti

Maksuttoman kylterijäsenyyden lisäksi valittavanasi on maksullinen (25 eur/lukuvuosi) KylteriPlus-lisäpalvelupaketti, jolla voit laajentaa palveluvalikoimaasi missä tahansa opintojen vaiheessa.

Uutena etuna KylteriPlussaan Kauppalehti Fakta 1.1.2020 alkaen! Kauppalehti Fakta on johtamisen erikoislehti ja se tulee automaattisesti myös vanhoille Plus-jäsenille.Lisätietoa KylteriPlus-palveluista ja eduista alhaalla näkyvästä kuvasta sekä osoitteesta ekonomit.fi/kylteriplus.

Tähtäimessä unelmien ekonomiura? Suomen Ekonomit sparraa matkasi varrella!

Suomen Ekonomit on samanhenkisten ihmisten yhteisö, jossa luot tärkeitä ihmissuhteita, kontakteja ja kestäviä verkostoja jo opiskeluaikanasi. Suomen Ekonomien jäseniksi hyväksytään ekonomit ja kauppatieteiden opiskelijat eli kylterit. Meitä on jo yli 50 000, joista noin kolmasosa on kyltereitä.

Suomen Ekonomien tavoitteena on, että tutkintoasi arvostetaan työmarkkinoilla. Suomen Ekonomit haluaa pitää yllä ekonomien osaamista ja auttaa kyltereitä ja ekonomeja menestymään. Menestys voi tarkoittaa esimerkiksi osaamista, haasteita, mielenrauhaa tai euroja. Sinä itse määrittelet, mitä menestys sinulle merkitsee.

Maksimoi mahdollisuutesi

Suomen Ekonomit tarjoaa kyltereille monipuolista ohjausta oman osaamisen tunnistamisesta työhakemuksen ja CV:n hiontaan. Lisäksi saat sparrausta työhaastatteluun ja palkkaneuvotteluun. Voit myös tarkistuttaa työsopimuksesi Suomen Ekonomien juristeilla ennen allekirjoittamista.

Hyödynnä Suomen Ekonomien palvelut, jos olet esimerkiksi töissä opintojen ohella tai haet kesätöitä.

Suomen Ekonomit palvelee myös muissa työelämän käänteissä.

Verkostoidu ja kouluttaudu

Hyödynnä niin Suomen Ekonomien kuin oman yhdistyksesi monipuolinen tapahtumatarjonta!

Kylteripäivät

”Kokonaisuus oli loistavasti toteutettu ja se tuntui olevan koko ajan hallussa. Yksi tämän opiskeluvuoden hienoimmista tapahtumista.”

”Loistavat puhujat ja erittäin hyvä tunnelma.”

”Tapahtumassa oli mieletön fiilis kyltereiden kesken ja oli todella helppoa tutustua muiden koulujen opiskelijoihin.”

Kylteripäivät, eli kavereiden kesken KYPÄ, on Suomen Ekonomien järjestämä ainutlaatuinen ja supersuosittu kauppatieteen opiskelijoiden kaksipäiväinen verkostoitumistapahtuma, joka järjestetään vuosittain tammikuun lopulla. Ensimmäisenä päivänä osallistujia inspiroidaan seminaarin merkeissä ja päivä huipentuu tyylikkääseen iltajuhlaan. Toisena päivänä laitetaan jalat solmuun ja pelikaanit kattoon, koska on KYPÄn silliksen aika!!!

Kypä 2020 fiilistelyä pääset kurkkaamaan tältä videolta!